perjantai, 2. maaliskuu 2018

Söpöstelyä

IMG_3256.jpg

Ompelemisen harjoittelu jatkuu ja jatkuu... Ensimmäisten kokeiluideni jälkeen hieman mietitytti, että osaisinko ommella oikeasti jotain, minkä kehtaisi oikeasti lahjoittaa jollekin niin, että se myös tulisi käyttöön. Hieman on noiden aikaisempien kokeiluiden jälkeen mietityttänyt, että niinköhän saan ommeltua sellaisia juttuja, joissa saumat kestävät ja ensimmäisen pesukonekäynnin jälkeen kappale muistuttaisi vielä vaatetta. Sitten tulikin ystävältä pyyntö, että alkaisin kummiksi hänen pikkuiselleen. Eihän siitä voinut kieltäytyä.

Niimpä niin suuntasin nokkani kohti PaaPiin PopUp-myymälää ja lähdin etsimään söpöjä lapsille sopivia kankaita. Tätä ennen olin jo vieraillut kavereideni linkitysten kautta heidän nettikaupassaan ja harkinnut vakavasti kankaiden ja ompelupakettien tilaamista. PopUp-myymäläkäynnin jälkeen uskalsin tilauksen tehdä, vaikkakin jo myymälästä tarttui mukaan aikamoinen määrä kankaita... kaikilla kolmella vierailu kerralla.

ompelukset3.jpg

Kuitenkin ennen kuin uskalsin uhrata ihania PaaPiin kankaitani, niin päätin tehdä kokeilupaidan Eurokankaasta ostettuun kettukankaaseen. Yllätyksekseni paita onnistui kutakuinkin hyvin, vaikkakin päätien resorin purin about kolme kertaa, kun kaksoisneulan käyttö oli hankalaa ja muutenkin saumat mutkittelivat kummasti. Serkkuni kuitenkin oli halukas ottamaan paidan pojalleen käyttöönsä ja jälkeenpäin sain todistusaineistona kuvankin, kun pikkuherra istuu potalla paita päällään.

Siitä se idea sitten lähti. Nyt on testailtu paitojen lisäksi tunikoja ja hihattomia mekkoja ommella lapsille. Lapsille ompelu on sinällään kivaa, kun purkamista ei ole läheskään yhtä paljon, kuin tämän kokoisen naisihmisen kamppeissa. Myöskään kangasta ei mene niin pirusti, niin voi ostaa söpöjä jämäpaloja ja tehdä söpöstelyvaatteita. Parin paidan ompelun jälkeen uskaltauduin ompelemaan ostamani PaaPiin bambin. Se meni nimiämislahjaksi kummitytölleni ja samalla sutasin isomman siskon nukelle tumput, jotta nukke ei raavi kasvojaan ;)

ompelus2.jpg

Tämähän alkaa tuntua hauskalta.

torstai, 22. helmikuu 2018

Tuttua ja kotoista, mutta samalla jotain uuttakin

Sukkien kutominen... siis neulominen, joka taitaa olla oikeampi termi, on itselleni kaikista käsitöistä sitä mieluisinta puuhaa. Sukkien kutominen on itselleni niin tuttua puuhaa, että perussukat valepalmikolla tai yskinkertaisemmalla kuviolla syntyvät helposti teeveetä katsellessa tai äänikirjoja kuunnellessa. Pienellä lisävaivalla kuoseja saa muunneltua monenlaisiksi käyttämällä erilaisia lankoja tai luomalla toisistaan poikkeavia kohoneuleita ja yhdistämällä värejä kirjoneuleiksi. Myös uusien neulemallien etsiminen ja suunnitteleminen sukkien varteen on minusta viihdyttävää ja aina jaksan odottaa innolla, että millainen kuosi valmiisiin sukkiin ilmestyy.

sukkiasukkia.jpg

Kun minulla on aikaa tai jokinlainen tarve vaatii, niin jaksan nähdä vaivaa ja suunnitella uusia neulemalleja paperille tehden tarkkoja laskelmia ja suunnitelmia sukkien silmukkamääristä ja kuvioiden muuttumisesta. Sitten kun on vähemmän aikaa, niin palaan itselleni tuttuihin malleihin ja toistan niitä vähän erilaisella tavalla seuraavaan sukkapariin tai otan jostain näkemästäni mallista osasia. Toisinaan toki teen ihan suoraan ohjeistakin sukkia, mikäli olen nähnyt jossain lehdessä tai netissä mallin, joka on miellyttänyt minua ja näyttänyt sellaiselta, että se olisi mukava neuloa. Olen sitä mieltä, ettei pyörää kannata keksiä uudestaan, joten valmiiden mallien hyödyntäminen on kannattavaa, sillä toistettavaksihan ne on luotukin.

tossutsukkia.jpg

Ylemmässä kuvassa oranssit sukat on neulottu vaihdellen okran väristä ja liukuvärjättyä lankaa, niin että varressa on pallokuviointia. Alakulman sukat ovat minun vakkarini eli valepalmikkosukat. Sinivihreissä sukissa olen toisintanut lumihiutalekuviota, jota olen tehnyt useisiin lapasiin ja sukkiinkin.

Alemmassa kuvassa yläkulman tossut on tehty huopuvasta langasta, joka on pesukonehuovutettu ja varret neulottu. Idean näihin löysin netistä ET-lehden tossukisasta (https://www.etlehti.fi/artikkeli/koti_ruoka/kasityot/huovuta_makeet_blingbling_tossut). Tämä kokeilu oli itselleni uusi ja hauska, joten tossuja tulee varmasti tehtyä lisääkin. Alakulman miestensukat ovat yksinkertaista kohoneuletta. Värikkäät sukat yhdistelevät palmikoita, sekä kirjoneuletta, jonka kuviota loin samalla kun ensimmäistä sukkaani neuloin. Lopputuloksesta tuli todella hauskat.

 

maanantai, 15. tammikuu 2018

Neuvolakortteihin eloa kivoilla kansilla

Kun kerran päättää ostaa ompelukoneen kaappinsa täytteeksi, niin on kohtuullista, että konetta myös joskus käyttää. Siispä ajattelin jälleen kokeilla tehdä jotain pienempää, joka kuitenkin vaatisi vähän hahmottamista ja ajattelua. Olen huomannut, että erinäisissä ompelukokeiluissani minun on välillä todella hankala ymmärtää suuntia tai sitä miten kankaat tulisi toisiinsa nähden asettaa kun ne neulottaa ompelemiseen. Useammassa hommassa onkin purkupuuhaa ollut niin paljon, että kangaskin on jo piloilla. Siksipä ajattelin kokeilla ommella sellaisia tuotteita, joihin ei kangasta menisi kamalasti, joten epäonnistuminen ei haittaisi niin kamalasti.

1503745576982.jpg

Ystäväni odotti ensimmäistä lastaan vielä syksyllä ja hän oli bongannut netistä yksinkertaiset ja helpohkot ohjeet neuvolakortin ompelemiseen. Päätin itsekin testata ohjetta, sillä hyv'än nettiohjeen ansiosta ymmärsin selvästi mitä minun pitäisi missäkin vaiheessa tehdä. Ohje löytyivät Villapaita kiehuu -blogista ja haluankin kiittää ohjeen tekijää suuresti! Tämäkin tumpula onnistui.

1503750529260.jpg

Molemmat kannet on tehty PaaPiin -kankaisiin. Vaaleanpunainen on 100% puuvillakangasta ja mintun vihreä taas puuvillatrikoota. Tämä oli ensimmäinen ompelukokeiluni trikookankaalla, joten pieniä virheitä on tarkemmassa tarkastelussa havaittavissa, sillä en osannut odottaa kankaan vetäytymistä kulmissa, kun olin ommellessa venyttänyt sitä ehkä hieman liikaa. Kuitenkin korttikotelot valmistuivat ja pääsivätkin käyttöön: toinen ystävän tyttärelle ja toinen serkun pojalle. Lisää koteloita on tehty sen jälkeen ja tehdään varmasti jatkossakin, jos joku läheinen tarvitsee ja haluaa.

 

torstai, 4. tammikuu 2018

Pakoon kylmää maailmaa huovan alle

  IMG_20170320_115005.jpg     IMG-20170611-WA0004.jpg

Kutomisesta on tullut itselleni vahva stressinpurkukeino. En käy kutomolla edes kuukausittain, mutta sekin riittää, että tiedän pääseväni sinne vaikkapa kerran puolessa vuodessa, niin minun on helpompi hengittää. Oma rauha, hiljaisuus ja omien ajatusten rauhallinen järjesteleminen on minulle hyväksi ja tuota kaikkea saan kutomolla, minkä vuoksi sinne tuleekin aina taukojen jälkeen niin kova hinku. Hinku tulee myös siitä kun huomaan, että kutomolla olisi tarjota loimi johonkin sellaiseen projektiin, jota en ole aikaisemmin tehnyt - Äläkä nyt ymmärrä väärin, rakastan edelleen poppanoiden ja mattojen tekoa, mutta uusien mallien ja tyylien kokeilu kiehtoo minua kaikissa käsitöissä. Kun sitten viime keväänä bongasin, että kutomolla pääsisi tekemään leveään (n.130cm) villaloimeen huopaa, niin pakkohan minun oli mennä.

IMG_3251.jpg    IMG_3243.jpg

Vauhtiin päästyäni päätin tehdä kaksi villahuopaa: syksyksi ja talveksi omansa. Ensimmäisenä tein talvihuovan (valkoinen), jota tein maaliskuun lopulla. Syksyhuovan (oranssi) tein kesäkuun alussa, kun olin ensin selvinnyt talvihuovan kutomisen aiheuttamista selkäkivuista eli toisinsanoen ehtinyt unohtaa ne. Huopien kutominen todellakin sai selkäni kenkkuilemaan, sillä en ennen ollut kutonut mitään noin leveään loimeen ja lyhyiden jalkojeni ansiosta jouduin varvistelemaan yltääkseni polkusille ja liki makaamaan kyljelläni, jotta sain sukkulan heitettyä viriöön. Yritin välillä kutoa myös seisaalteen, mutta siinä ongelmaksi muodostui - jälleen kerran, mikäpä muukaan - jalkani, sillä polkuset olivat niin syvällä loimen alla, että jouduin jälleen kurottelemaan niihin. Siitä huolimatta en uhallakaan suostunut antamaan periksi vaan kudoin välillä seisten ja välillä istuen(maaten).

IMG_3248.jpg

Molempien huopien tekoo kului minulta noin kaksi täyttä työpäivää eli reilut 16h/kpl. Tietystikin olemiseni kutomolla on sitä, että pidän itselleni mieluisan mittaisia kahvitaukoja silloin kun minulle sopii ja syön eväitä aina kun siltä tuntuu. Lisäksi näiden huopien kanssa oli myös pakko välistä pitää kunnon jalottelutaukoja, jotta pystyin jatkamaan kutomista. Molempia huopia työstäessä tuli myös yhdet äänikirjat kuunneltua ja tarkkasilmäiset voivatkin kuteen tiiviydestä huomata milloin kirjoissa on ollut jänniä kohtia :D  Talvihuovasta tuli parisenkymmentä senttiä lyhyempi kuin syksyhuovasta, sillä en sitä kutoessani ollut vielä tajunnut, että villaista lointa ja kudetta ei ehkä tule käsitellä samalla intensiteetillä kuin mattolointa. Senpä takia siis talvihuopani on aika "tymäkkä" ja vastaa hyvin määritelmää "huopa". Olenkin naureskellut, että jos en myöhemmin enää halua käyttää sitä torkkupeittona, niin huovutan sen pesukoneessa ja saan pienen maton itselleni makkariin. Syksyhuovan kanssa osasin hellittää voimankäyttöä ja se onkin onnistuneempi siihen käyttötarkoitukseen mihin sen tarkoitin eli torkkupeitoksi.

IMG_3237.jpg

Kaikesta kivusta, ajasta ja pienistä epäonnistumisista huolimatta olen hyvin tyytyväinen huopiini ja niillä varmasti tulee kotona olemaan käyttöä jossain muodoissa.
 

torstai, 4. tammikuu 2018

Tuliko siitä perunasäkki? - tarina ompelukoneesta

Ompelu on ollut itselleni täysin uudenlainen haaste ja oppiala, sillä lapsuuteni koulukäsityöt olen viettänyt "puutöissä". Kotonakaan ei ole ompelukonetta ollut... no okei oli, sillä perheemme naiset ovat tällaisia "persjalkaisia", joten lahkeiden lyhentämiseen sellainen tuli hankittua joskus teinivuosinani. Sitä ennen lyhennytin lahkeet isoisälläni, joka oli suutarin poika ja erittäin kätevä ompelukoneen kanssa. Ongelmaksi vain muodostui se, että pappa asui yli 160km päässä ja ei tuollainen "kiireinen teini" ehtinyt joka välissä viemään uusia releitään sinne lyhennettäväksi. Myös meidän näkökannat siitä, että minkä verran niitä lahkeita saisi lyhentää, oli hyvin poikkeavat. Papasta kun lahje ei saanut edes hipasta maata. Ah mitä muistoja!

IMG_20170321_183530.jpg

No kuitenkin, ompelukone tuli ja oli sellainen äitiänikin iäkkäämpi rakkine joka kolisi ja paukkui. Hyvää laatua siis, kun vielä oli toimintakuntoinen. Itselläni tuli konetta käytettyä ehkä juuri ja juuri yhden käden sormien verran, mutta kyllä sillä kaverin kanssa hieno penkkaripuku kyhättiin kasaan! Myöhemmin muutettuani omilleni ja vielä myöhemmin kun muutin mieheni kanssa yhteen, äitini toi koneen minulle, koska minua vartenhan se oli ostettu. Pienen kämpän ahtauden innoittamana myin sen pois, kun se ensin oli asunut kanssamme kaapin pohjalla reilun vuoden. Eipä tullut sitäkään käytettyä.

Viime keväänä opinnoissani sitten yllätyin siitä, että hitto, eihän meille OPETETA ompelua vaan se pitää itse oppia. Jonkun taidon oppiminen kun vaatii tuskasen paljon toistoja, purkuja ja kokeiluita, eikä minulla nykyisen työni ohessa ole sellaiseen aikaa, niin nöyrryin ja painuin ostamaan ompelukoneen. Ostin kohtalaisen laadukkaan (ja hintavan) laitoksen itselleni, koska siinä oli 6 vuoden takuu eli kattaisi koko opiskeluaikani ja ehkä vähän ylikin. Ja siitä se sitten alkoi... ompelemisen harjoittelu!

IMG_20170125_134935.jpg

Ensimmäiset kokeilut tein tuossa liki vuosi sitten eli keväällä 2017, sillä koulussa piti samoihin aikoihin ommella itselleen kauluspaita. KYLLÄ kauluspaita ja minä ruppana hyvä kun tiesin miten langat pujotellaan koneeseen. Noh siitä tuotoksesta kuvia ehkä myöhemmin, mutta kotikokeilut aloitin pienemmillä töillä. Eli ensimmäisenä syntyi neulepussukka (Langan voi pudottaa pussukkaan ja pussukkaa pitää pidemmästä lenkistä käsivarrella, niin kerä ei karkaile koko ajan) ja siitä rohkaistuna pieni pilkullinen liivimekko. Hiemanhan tuo liivimekko muistuttaa perunasäkkiä ja välistä mietinkin, että hutasenko pohjan umpeen niin siitä saa nätin pussukan, mutta sitkaasti jaksoin tehdä loppuun asti ja VOILÀ!

IMG_3344.jpg    IMG_3348.jpg

Seuraavat ompelukset saivatkin sitten odottaa hetken...