lauantai, 21. syyskuu 2019

Talviyön tuntua merinohuiveissa

Viime aikoina olen innostunut tekemään ponchojen lisäksi enemmänkin huiveja. Sukat ovat ehdoton kestosuosikkini, mutta välillä tulee tarvetta tehdä myös jotain muuta, jotain isompaa. Huivien tekemisen suurimpana ongelmana on itselläni se, että saman kaavan toistaminen alkaa välillä puuduttamaan, mutta muulloin taas se on hyvinkin rentouttavaa, kun ei tarvitse suuremmin miettiä, että mitä seuraavaksi tekee. Hauskinta kuitenkin huivien neulomisprosessissa on se, että pääsee lankakauppaan etsimään jotain ihanan värikkäitä ja kaulalle pehmeäntuntuisia lankoja, sillä monet tavan kaupoista saatavat langat ovat makuuni liian karheita tai paksuja.

lilahuivi.jpg

Näiden huivien langat ostin puhtaasti niiden itseäni viehättävän värimaailman mukaisesti, joista minulle tuli mieleeni Lapin talviset yöt, joita olen viime vuosina päässyt ihailemaan muutaman kerran. Hetken aikaa pihtailin lankoja kaapeissani, kun tuntui, ettei niin ihania lankoja raaski käyttää. Pieni kaiho kuitenkin iski, sillä ei kauniit langat pääse näkyviin, mikäli ne ovat kaapissa piilossa ja itse vain näen ne silloin tällöin kun niitä hypistelen. Päätin, että ainakin toisesta langasta lähden tekemään huivia. Sopivan mallin etsiminen oli sitten taas suurempi työ, sillä halusin kokeilla jotain itselleni uudempaa mallia, sekä saada langat riittämään huivia varten. Lopulta törmäsin Ulla nettineulelehden Revontuli-huivin ohjeeseen, joka osui ja upposi kerralla. Tietenkin tuossa neuleessa jo sen nimi oli kuin täydellinen osuma alkuperäiseen mielikuvaani langoista.

huivisininen.jpg

Lähtiessäni neulomaan ensimmästä huivia eli lilan-punertavaa, vaati minulta hetken aikaa päästä sisään ohjeeseen. Loppupeleissä ohje on hyvin looginen ja helppoa noudattaa ulkomuististakin. Tällainen neulominen on itselleni rentouttavaa, kun ei tarvitse koko aikaa seurata ohjetta muualta. Toinen huivi syntyi heti ensimmäisen perään, koska minusta tuntui, että malli oli mukavasti mielessä ja myös toiset langat sopivat malliin mielestäni mainiosti. Isona syynä oli myös se, että nämä langat olivat juurikin minun makuuni ja ostettu syntympäivälahjaksi saadulla lahjakortilla eli huivikin tulisi vain ja ainoastaan minulle.

Hauskaa ja nopeaa puuhaa, joka vie ajatukset mennessään ja tuovat hyvän mielen tullessaan

torstai, 8. elokuu 2019

Pari ponchoa päälle puettavaksi

IMG_20190110_101749_Fotor_Collage.jpg

Teini-ikäisestä asti olen viihtynyt hyvin ponchoissa. Ehkä se johtuu siitä, että poncho on mielestäni helppo yhdistää erilaisiin vaatteisiin, käyttää takin tai neulepaidan sijasta ja heittää minkä tahansa vaatteen päälle. Nuorempana erityisesti kaikki minkä sai puettua nopeasti ylle ilman ylimääräisiä napitteluja tai sitomisia tuntui itselleni parhaimmalta tavalta pukeutua. Lisäksi ponchot ovat aina olleet mielestäni jotenkin notkeampia ja vähemmän tilaa vieviä, kuin esimerkiksi normaali takit. Tästä syystä näin alkusyksystä ponchot ovat olleet luottovaatteita, kun koleina aamuina ja viileinä iltoina niille on käyttöä, mutta kuumana keskipäivänä ne viihtyvät hyvin repussa tai laukun päällä roikkumassa. Kovimpina talvinakin olen ponchoista hakenut lisälämpöä heittämällä sellaisen talvitakin ylle ja sisällä sisävaatteiden päällä, jos olen ollut jossain koleammassa ympäristössä.

IMG_20190110_101855_Fotor_Collage.jpg

Viime syksynä päädyin jälleen kutomolle rentouttamaan hermojani ja päädyin kokeilmaan ponchon tekemistä mattopuilla. Loimissa oli valmiina isohko shaaliloimi, jota kudoin yhtenäisenä ponchon takaosan verran. Etuosaa varten jaoin loimen kahteen osaan keskeltä ja kudoin loput ponchosta kahdella sukkulalla tasatahtia niin, että puolikkaista muodostui liivimäinen etuosa. Näin ponchoon ei tarvinut eriksen tehdä päänaukkoa, vaan se toimii viittana tai takkina päällysvaatteiden päällä. Koska sekä loimi, että kuteet ovat 100% villaa on poncho hyvin lämmin ja ehdinkin sitä parina koleana päivänä käyttää niin ulkona takin sijaisena kuin talvella sitten sisälläkin lisä lämmittäjänä. Nyt syksyn tullessa uskon viettäväni monta iltaa terassilla ponchon kanssa, sillä juuri kylmenevinä syysiltoina vietettyihin illanistujaisiin se on mielestäni täydellinen. Kutomalla shaalia kevyesti ponchosta tuli sopivan "ilmava" eli s laskeutuu mukavasti, eikä tunnu yhtään tönköltä päällä. Isoin murheenkryyni koko hommassa olikin hapsujen solmiminen, johon meinasi järki loppua kun 140cm tuntui noita loimilankoja mahtuvan ihan kiitettävästi. Hieno siitä onneksi tuli!

20190805_003440-COLLAGE.jpg

Toinen poncho tuli tehtyä puhtaasta kokeilunhalusta. Kaapissa oli pidempään pyörinyt kerä Novitan Elegia lankaa sinisenä, josta halusin tehdä jotain kivaa. Aikaisemmin olin samasta langasta tehnyt jo oversize -puseron (ks. Epätoivoa, pelkoa ja onnistumisia paitojen muodossa), mutta eri värisenä, joten tiesin sen olevan miellyttävän tuntuinen iholla. Lisäksi kokemus oli kertonut, että tuosta langasta tehty paita sopisi myös kesäkäyttöön, kunhan neulemalli olisi riittävän ilmavaa. En itse erityisemmin tykkää kulkea julkisilla paikoilla hihattomissa paidoissa tai topeissa, joten mukavan ilmava pusero niiden päälle puettavaksi olisi tervetullut. Päätin siis kokeilla tehdä langasta ponchon, jota voisi pitää ihan topin päällä, mutta myös vaikka takin sijasta viileämpinä päivinä ja iltoina. Neuloin isoilla puikoilla helmineuletta isohkon suorakulmion kokoisen palan, josta yhden reunan ompelin kiinni toiseen reunaan ja jätin päälle mentävän aukon keskelle. Näinkin yksinkertaisella reseptillä sain nopeasti ja tehokkaasti itselleni sopivan ponchon, jota on tänä kesänä tullut käytettyä useaan otteeseen erilaisissa tilaisuuksissa. Mielestäni tämä on taipunut värityksensä ansiosta jopa hieman arkea hienompiinkin tilaisuuksiin.

En usko, että itsetehtyjen ponchojen teko tähän minulla päättyisi. Niitä on jotenkin viihteellistä ja nopeaa tehdä, joten varmasti tulevaisuudessa tulee joitakin lisääkin väkerrettyä. Kenties vain näin aluksi pitää hetki odottaa, että löytää seuraavaan sopivat ja omaa silmää miellyttävät langat. Lisäksi toki on pohdittava että tekisikö senkin kutoen vaiko neuloen. Ehkä voisi kokeilla vielä jotain muutakin ideaa, tekniikkaa tai menetelmää. Olisiko ehdotuksia?

 

 

sunnuntai, 23. kesäkuu 2019

Potkupuku, onesie, jumpsuit... rakkaalla lapsella monta nimeä

Käsitöistä ompeleminen ei todellakaan ole se lempijuttuni, jonka parissa tuntisin rentoutuvani ja viihtyväni. Ihailen kyllä kovasti erilaisia ompelutöitä, mutta minun taidoilleni se tuntuu aivan liian haastavalta ja moniulotteiselta, minkä vuoksi useimmat projektit jäävät toteuttamatta, vaikka niihin olisi täysin selkeät ohjeetkin olemassa. Tämä onesie projekti sai alkunsa jo toissa kesänä, kun serkkuni oli muuttamassa pohjoiseen ja toivoi itselleen onesieta. Typeränä menin sellaisen hänelle lupaamaan ja vieläpä itsetehtynä, mikäli aikataululla ei ollut kiirusta. Siitä lähtien tämä onsie on ollut "työpöydälläni" eli n. 1,5vuotta, kunnes lopulta sain sen postitettua serkulleni helmikuussa.  Projektin pituuteen on syynä niin aikaansaamattomuuteni kuin ajanpuutteenikin ja pelkoni hyvien kankaiden pilaamisesta.

haalari.jpg

 

Projekti lähti liikkeelle jo haasteesta eli siitä, että minulla ei ollut hajuakaan kuinka onesie tehdään. Ensimmäisenä siis lähdin etsimään kaavoja ja ohjeita, jotka sopisivat aikuiselle. Onneksi ompelukerhoni vetäjältä löytyi Suuri Käsityö 8/2011 -lehti, jossa oli aikuisen collegehaalarin ohjeet. Saatuani nämä ohjeet siirsin kaavat kaavapaperille ja jäin odottelemaan onesieta varten tilattuja kankaita. Vaikka kankaat tulivat, niin odotteluni jatkui ja keskityin jälleen kaikkeen muuhun kuin tähän projektiin. Lopulta onneksi rohkaistuin sen verran, että sain kankaat pestyä ja silitettyä, sekä siirrettyä kaavat myös kankaille ja leikattua kankaat. Seuraavaksi ongelmaksi kuitenkin muodostui se, että olin hävittänyt ompeluohjeet, joita sitten lähdin kyselemään uudemman kerran myös sosiaalisestamediasta. Jokin voima oli selkeästi päättänyt, että tämä puku minun on ommeltava, sillä ystävälläni oli kyseinen lehti ja hän lähetti ohjeet minulle, jonka jälkeen minulla ei oikein ollut enää tekosyitä olla kursimatta palasia yhteen.

IMG-20190213-WA0013.jpg

 

Koska ompelutaitoni eivät ole erityisen hyvät ja kokemattomuuteni aiheuttaa usein tilanteita, joissa huomaan jättäneeni olennaisia vaiheita työstä väliin ja "pääsen" purkamaan jotain. Olen kuullut monen enemmän ompelevan sanovan, että purkaminen kuuluu aina ompeluprosessiin ja ennen kaikkea oppimisprosessiin, mutta minua se ei tunnut lohduttavan yhtään, vaan pikemminkin turhauttavan. Valitsen mielummin jotain sellaista tekemistä, missä minun ei tarvitse koko ajan palata taaksepäin tai aloittamaan alusta. Olen hieman "heti-tänne-nyt-valmista" -luonteinen ihminen. Tästä huolimatta tässäkin projektissa purkamista oli, jonka jouduin viivyttelyistäni johtuen vain nielemään ja tekemään uusiksi. Huppu, taskut ja vetoketju ommeltiin kahteen kertaan, sekä hihat aiheuttivat hieman purkamista ja uudelleen ompelua. Vetoketjun osalta en amatöörinä ollut tajunnut, että vetoketjuhalkio kannattaisi mitata ennen vetoketjun ostoa, minkä vuoksi omani oli liian pitkä. Jouduin siis lyhentämään vetoketjua, sekä "kikkailemaan", että sen päät saaatiin piiloon hupun taitteisiin. Hihoista toisen ompelin kertaaleen, kun huomasin, että hihan pyöriö on n. 10cm liian suuri hihansuuhun. En ymmärrä, että mitä olin tehnyt väärin hihan kaavaa siirtäessäni, mutta ehkä olin alunperinkin ottanut liian suuren kaavan hihan kaavoihini. Kuitenkin tämän seurauksena päädyin pienentämään molempia hihoja ja tietenkin tämä jo ommeltu piti purkaa ja ommella kiinni uudelleen.

Onnekseni sain hillittyä kiukkuni, joka välillä halusi heittää koko puvun roskiin, ja tein onesien valmiiksi. Itse olin kohtalaisen ylpeä lopputuloksesta ja siitä, että olin itse saanut aikaan jotain näinkin vaativaa ja massiivista minun taidoilleni. Varmastikin monia asioita olisi voinut tehdä paremmin ja laadukkaammin, mutta valitettavasti tällä erää minun aivoni eivät riittäneet siihen. Puvun saanut henkilö tuntui kyllä olevan tyytyväinen pukuuni, minkä seurauksena myös lisätilauksia uusiin haalareihin sateli jokunen. Katsotaan nyt milloin niihin aikaa riittää, mutta toivottavasti ei ainakaan kahta vuotta mene seuraavaan.

 

sunnuntai, 23. kesäkuu 2019

Leikkiä ja väriä sukkiin luennoilla

Blogi on edelleen elossa, vaikkakin tauko on taas ollut aivan hävyttömän pitkä. Valitettavasti jo töiden ja opintojen suorittaminen yhtä aikaa vaatisi vuorokauteen lisätunteja, mutta kun niitä ei ole tarjolla, niin on aikaa otettava itselleen kaikesta muusta. Uhriksi tuntuu usein joutuvan juurikin tämän blogin päivittäminen, kuten myös muiden omaa mieltä parantavien juttujen tekeminen, kuten päiväkirjan kirjoittaminen, erilaisten mandaloiden värittäminen ja muu "ylimääräinen" puuhailu. Myös käsityöt tuntuvat jäävän usein taka-alalle, vaikkakin mieli saakin niiden tekemisestä aina uutta energiaa. Luennoilla on onneksi helppoa kuljettaa pienehköjä neuletöitä mukana, joten tämänkin talven ja kevään aikana on taas useampi sukkapari syntynyt maailmaan myös näistä pienistä nakkimakkaroista joita sormiksini kutsun.

sukkasia3kpl1.jpg

Sukkia tehdessä minusta on ihanaa kokeilla erilaisia väriyhdistelmiä ja tehdä niiden avulla näyttäviä kirjoneuleita. Sukat syntyvät tänä päivänä jo kuin itsestään ja uusien kuvioiden luominen tapahtuu usein samalla kuin neulon. Tokikaan en voi kieltää sitä, ettenkö hakisi virikkeitä ja valmiita malleja myös internetin ihmeellisestä maailmasta, mutta usein jokin kuvio tai malli tulee neuloessa mieleeni ja sen jälkeen lähden etsimään työhön sopivaa mallia. Jotkut kuviot sitten ovat alusta asti itse suttaamiani, kuten yläkuvan pikkuisen muumi-sukat, jotka tuli tehtyä kaverin lapsen varpaita lämmittämään. Niissä kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni myös tikapuutekniikkaa, joka on osoittautui hyvin näppäräksi pienen harjoittelun jälkeen. Tikapuutekniikan ideanahan on voida tehdä kirjoneule kuviota vain yhdelle puolelle neuletta niin, ettei pitkiä langanhyppäyksiä tarvitse erikseen sitoa koko matkaa. Youtubesta löytyy tekniikaan hyvä ohjeistus nimellä Invisible stranding.

Sukkaset4kpl2.jpg

Vaikka rakastankin tehdä sukkia oman mielenrauhani vuoksi, niin silti välillä mietityttää, että olisiko sitä jotakin muutakin neulottavaa maailmassa. Tänä keväänä nimittäin ongelmaksi alkoi muodostua se, että päättelemättömiä sukkia tuntui pursuavan jokaisesta kaapista ja laatikosta. Tuntui vähän hassulta tehdä koko ajan vaan lisää sukkia, kun edellisilläkään ei ollut varpaita lämmitettävänään, joten hetkellinen ahdistus sai minut hieman hidastamaan tahtia (sen lisäksi tietenkin, ettei oikein aikaakaan ole). Ylläolevan kuvan alarivin keskimmäinen varsi ei lopulta siis valmistunutkaan sukaksi vaan säärystimeksi, sillä tällaisella pienellä muutoksella pystyin oikeuttamaan luentoneulomista taas itselleni. Tällä hetkellä iloisena uutisena on se, että sain lahjoitettua sekä myytyä useita sukkapareja ystäville ja tuttaville, minkä vuoksi seuraavan syksyn luennot on pelastettu ja neulominen voi taas jatkua. Katsotaan millaista väriloistoa silloin tulee, sillä juuri tilasin taas useamman kerän lankoja itselleni, vaikka olenkin luvannut, etten tee sitäkään ennen kuin edellinen varasto on käytetty. Käsityöihmisen paheita kai tämäkin :D

keskiviikko, 21. marraskuu 2018

Kettulapsen ketunkujeita

Kaikken parasta käsityötä itselleni ovat tilaustyöt, jotka tulevat oikeaan tarpeeseen ja joissa pääsen haastamaan itseäni. Valitettavasti kuitenkaan tällaisille töille ei itselläni ole nykyisessä elämäntilanteessa hirveästi aikaa, mutta ainakin mietlenkiintoisille ja tilaajalle tärkeille tuotteille pyrin löytämään aikaa. Yksi tällaisista töistä oli liki puolitoista vuotta sitten saamani pyyntö pienokaisen neulotusta kettupuvusta. Tämän haasteen otin mielelläni vastaan, sillä kokonaista pukua en koskaan ollut neulonut ja lisäksi työssä pääsisin kokeilemaan uudenlaisia tekniikoita itseni iloksi.

IMG-20180924-WA0006.jpg

Otin siis haasteen ilolla vastaan ja suunnittelin pienokaista odottavan äidin kanssa hieman, että millainen puvusta olisi toivottavaa tulla. Ehdotin muutamia valmiita pukumalleja, joita muokkaamalla voisin saada pukuun ketunpiirteet esiin. Ihanaa oli huomata, että puvun tilaajalla oli selkeästi enemmän luottoa taitoihini kuin mitä itselläni. Tämän luoton ansiosta uskalsin puvussa lähteä kokeilemaan vähän erikoisiakin ratkaisuja ja tapoja, joita en ole aikaisemmin käyttänyt. Päätimme yhdessä, että pukuun olisi ainakin saatava valkoinen massu, jonkinlainen häntä, sekä huppu, jossa on vähintäänkin ketun korvat. Näillä vaatimuksilla aloin suunnitella puvun tekoa, joka muokkautui hiljalleen tekemisen edistyessä.

Puvun malliksi valikoitui lopulta Novitan ohje vauvan neulehaalariin, sillä olin löytänyt novitalta punaruskeaa nallelankaa, joka on käytännössä samanvahvuista kuin ohjeessa käytetty niitty-lanka. Punaruskean nallelangan löytyminen oli kuin enne siitä, että tämä työ olisi minun pakko tehdä, sillä kyseessä oli ilmeisesti kausituote, joka sopii täydellisesti kettupukuun. Massun toteutin luonnonvalkoisella nalle-langalla neulomalla osion "intarsiana" eli valkoinen lanka ei kierrä koko pukua mukana vaan on väriä vaihdettaessa sidottu kiertämällä punaruskeaan. Normaalisti tämänkaltaista pukua tehdään aina oikeana suljettuna neuleena, mutta mahan takia jouduin mahan osuudet tekemään niin, että mahakuvion alku toimi ikään kuin kerroksen rajana ja neuloin oikean kierroksen samaan kohtaan kiertäen langat toisiinsa ja sitten vaihdoin suuntaa ja neuloin nurjalla puolella taas mahakuvion alkuun.. Tällaista en ollut ennen kokeillut, mutta yllättävän hyvin idea toimi, eikä isompia reikiäkään tullut.

IMG-20180924-WA0005%20%E2%80%93%20kopio%

Pukuun "pään" tein Novitan kypärämyssyn ohjeella, jossa ainaoikean sijasta neuloin sielää neuletta. Hupun toisen reunan neuloin valkoisella langalla kuvastamaan ketun valkoisia poskia ja loput hupusta punaruskealla. Hupun kiinnitin ommellen puvun kaulukseen ja pujottelin reunaan nallesta tekemäni nyörin kiristämistä varten. Korvat virkkasin spiraalina kolmioiksi ja nekin ompelin kiinni. Silmät ja nenä on kirjottu mustalla 7-veljestä langalla hupun päälle. Lisäelementiksi tein pukuun irroitettavan hännän. Ajattelin, että häntä on hyvä saada irti, jotta se ei pidempään istuessa paina selkää tai takamusta tai tunnu inhottavalta pepun alla. Häntä on neulottu suljettuna neuleena aina oikealla jättäen sen yläpäähän kaksi napin reikää kiinnittämistä varten.

Puvun tilaaja oli pukuun hyvin tyytyväinen ja kiitoksena sainkin nämä upeat kuvat pikkuketusta puku päällään! Ihanan valokuvauksellinen lapsi, josta puvussa on saatu vallan upeita kuvia. Jos tästä harrastuksesta ikinä tulee mitään virallisempaa, niin tällaiset kuvat olisivat vallan myyviä mainoskuvia. Eikö?