maanantai, 15. tammikuu 2018

Neuvolakortteihin eloa kivoilla kansilla

Kun kerran päättää ostaa ompelukoneen kaappinsa täytteeksi, niin on kohtuullista, että konetta myös joskus käyttää. Siispä ajattelin jälleen kokeilla tehdä jotain pienempää, joka kuitenkin vaatisi vähän hahmottamista ja ajattelua. Olen huomannut, että erinäisissä ompelukokeiluissani minun on välillä todella hankala ymmärtää suuntia tai sitä miten kankaat tulisi toisiinsa nähden asettaa kun ne neulottaa ompelemiseen. Useammassa hommassa onkin purkupuuhaa ollut niin paljon, että kangaskin on jo piloilla. Siksipä ajattelin kokeilla ommella sellaisia tuotteita, joihin ei kangasta menisi kamalasti, joten epäonnistuminen ei haittaisi niin kamalasti.

1503745576982.jpg

Ystäväni odotti ensimmäistä lastaan vielä syksyllä ja hän oli bongannut netistä yksinkertaiset ja helpohkot ohjeet neuvolakortin ompelemiseen. Päätin itsekin testata ohjetta, sillä hyv'än nettiohjeen ansiosta ymmärsin selvästi mitä minun pitäisi missäkin vaiheessa tehdä. Ohje löytyivät Villapaita kiehuu -blogista ja haluankin kiittää ohjeen tekijää suuresti! Tämäkin tumpula onnistui.

1503750529260.jpg

Molemmat kannet on tehty PaaPiin -kankaisiin. Vaaleanpunainen on 100% puuvillakangasta ja mintun vihreä taas puuvillatrikoota. Tämä oli ensimmäinen ompelukokeiluni trikookankaalla, joten pieniä virheitä on tarkemmassa tarkastelussa havaittavissa, sillä en osannut odottaa kankaan vetäytymistä kulmissa, kun olin ommellessa venyttänyt sitä ehkä hieman liikaa. Kuitenkin korttikotelot valmistuivat ja pääsivätkin käyttöön: toinen ystävän tyttärelle ja toinen serkun pojalle. Lisää koteloita on tehty sen jälkeen ja tehdään varmasti jatkossakin, jos joku läheinen tarvitsee ja haluaa.

 

torstai, 4. tammikuu 2018

Pakoon kylmää maailmaa huovan alle

  IMG_20170320_115005.jpg     IMG-20170611-WA0004.jpg

Kutomisesta on tullut itselleni vahva stressinpurkukeino. En käy kutomolla edes kuukausittain, mutta sekin riittää, että tiedän pääseväni sinne vaikkapa kerran puolessa vuodessa, niin minun on helpompi hengittää. Oma rauha, hiljaisuus ja omien ajatusten rauhallinen järjesteleminen on minulle hyväksi ja tuota kaikkea saan kutomolla, minkä vuoksi sinne tuleekin aina taukojen jälkeen niin kova hinku. Hinku tulee myös siitä kun huomaan, että kutomolla olisi tarjota loimi johonkin sellaiseen projektiin, jota en ole aikaisemmin tehnyt - Äläkä nyt ymmärrä väärin, rakastan edelleen poppanoiden ja mattojen tekoa, mutta uusien mallien ja tyylien kokeilu kiehtoo minua kaikissa käsitöissä. Kun sitten viime keväänä bongasin, että kutomolla pääsisi tekemään leveään (n.130cm) villaloimeen huopaa, niin pakkohan minun oli mennä.

IMG_3251.jpg    IMG_3243.jpg

Vauhtiin päästyäni päätin tehdä kaksi villahuopaa: syksyksi ja talveksi omansa. Ensimmäisenä tein talvihuovan (valkoinen), jota tein maaliskuun lopulla. Syksyhuovan (oranssi) tein kesäkuun alussa, kun olin ensin selvinnyt talvihuovan kutomisen aiheuttamista selkäkivuista eli toisinsanoen ehtinyt unohtaa ne. Huopien kutominen todellakin sai selkäni kenkkuilemaan, sillä en ennen ollut kutonut mitään noin leveään loimeen ja lyhyiden jalkojeni ansiosta jouduin varvistelemaan yltääkseni polkusille ja liki makaamaan kyljelläni, jotta sain sukkulan heitettyä viriöön. Yritin välillä kutoa myös seisaalteen, mutta siinä ongelmaksi muodostui - jälleen kerran, mikäpä muukaan - jalkani, sillä polkuset olivat niin syvällä loimen alla, että jouduin jälleen kurottelemaan niihin. Siitä huolimatta en uhallakaan suostunut antamaan periksi vaan kudoin välillä seisten ja välillä istuen(maaten).

IMG_3248.jpg

Molempien huopien tekoo kului minulta noin kaksi täyttä työpäivää eli reilut 16h/kpl. Tietystikin olemiseni kutomolla on sitä, että pidän itselleni mieluisan mittaisia kahvitaukoja silloin kun minulle sopii ja syön eväitä aina kun siltä tuntuu. Lisäksi näiden huopien kanssa oli myös pakko välistä pitää kunnon jalottelutaukoja, jotta pystyin jatkamaan kutomista. Molempia huopia työstäessä tuli myös yhdet äänikirjat kuunneltua ja tarkkasilmäiset voivatkin kuteen tiiviydestä huomata milloin kirjoissa on ollut jänniä kohtia :D  Talvihuovasta tuli parisenkymmentä senttiä lyhyempi kuin syksyhuovasta, sillä en sitä kutoessani ollut vielä tajunnut, että villaista lointa ja kudetta ei ehkä tule käsitellä samalla intensiteetillä kuin mattolointa. Senpä takia siis talvihuopani on aika "tymäkkä" ja vastaa hyvin määritelmää "huopa". Olenkin naureskellut, että jos en myöhemmin enää halua käyttää sitä torkkupeittona, niin huovutan sen pesukoneessa ja saan pienen maton itselleni makkariin. Syksyhuovan kanssa osasin hellittää voimankäyttöä ja se onkin onnistuneempi siihen käyttötarkoitukseen mihin sen tarkoitin eli torkkupeitoksi.

IMG_3237.jpg

Kaikesta kivusta, ajasta ja pienistä epäonnistumisista huolimatta olen hyvin tyytyväinen huopiini ja niillä varmasti tulee kotona olemaan käyttöä jossain muodoissa.
 

torstai, 4. tammikuu 2018

Tuliko siitä perunasäkki? - tarina ompelukoneesta

Ompelu on ollut itselleni täysin uudenlainen haaste ja oppiala, sillä lapsuuteni koulukäsityöt olen viettänyt "puutöissä". Kotonakaan ei ole ompelukonetta ollut... no okei oli, sillä perheemme naiset ovat tällaisia "persjalkaisia", joten lahkeiden lyhentämiseen sellainen tuli hankittua joskus teinivuosinani. Sitä ennen lyhennytin lahkeet isoisälläni, joka oli suutarin poika ja erittäin kätevä ompelukoneen kanssa. Ongelmaksi vain muodostui se, että pappa asui yli 160km päässä ja ei tuollainen "kiireinen teini" ehtinyt joka välissä viemään uusia releitään sinne lyhennettäväksi. Myös meidän näkökannat siitä, että minkä verran niitä lahkeita saisi lyhentää, oli hyvin poikkeavat. Papasta kun lahje ei saanut edes hipasta maata. Ah mitä muistoja!

IMG_20170321_183530.jpg

No kuitenkin, ompelukone tuli ja oli sellainen äitiänikin iäkkäämpi rakkine joka kolisi ja paukkui. Hyvää laatua siis, kun vielä oli toimintakuntoinen. Itselläni tuli konetta käytettyä ehkä juuri ja juuri yhden käden sormien verran, mutta kyllä sillä kaverin kanssa hieno penkkaripuku kyhättiin kasaan! Myöhemmin muutettuani omilleni ja vielä myöhemmin kun muutin mieheni kanssa yhteen, äitini toi koneen minulle, koska minua vartenhan se oli ostettu. Pienen kämpän ahtauden innoittamana myin sen pois, kun se ensin oli asunut kanssamme kaapin pohjalla reilun vuoden. Eipä tullut sitäkään käytettyä.

Viime keväänä opinnoissani sitten yllätyin siitä, että hitto, eihän meille OPETETA ompelua vaan se pitää itse oppia. Jonkun taidon oppiminen kun vaatii tuskasen paljon toistoja, purkuja ja kokeiluita, eikä minulla nykyisen työni ohessa ole sellaiseen aikaa, niin nöyrryin ja painuin ostamaan ompelukoneen. Ostin kohtalaisen laadukkaan (ja hintavan) laitoksen itselleni, koska siinä oli 6 vuoden takuu eli kattaisi koko opiskeluaikani ja ehkä vähän ylikin. Ja siitä se sitten alkoi... ompelemisen harjoittelu!

IMG_20170125_134935.jpg

Ensimmäiset kokeilut tein tuossa liki vuosi sitten eli keväällä 2017, sillä koulussa piti samoihin aikoihin ommella itselleen kauluspaita. KYLLÄ kauluspaita ja minä ruppana hyvä kun tiesin miten langat pujotellaan koneeseen. Noh siitä tuotoksesta kuvia ehkä myöhemmin, mutta kotikokeilut aloitin pienemmillä töillä. Eli ensimmäisenä syntyi neulepussukka (Langan voi pudottaa pussukkaan ja pussukkaa pitää pidemmästä lenkistä käsivarrella, niin kerä ei karkaile koko ajan) ja siitä rohkaistuna pieni pilkullinen liivimekko. Hiemanhan tuo liivimekko muistuttaa perunasäkkiä ja välistä mietinkin, että hutasenko pohjan umpeen niin siitä saa nätin pussukan, mutta sitkaasti jaksoin tehdä loppuun asti ja VOILÀ!

IMG_3344.jpg    IMG_3348.jpg

Seuraavat ompelukset saivatkin sitten odottaa hetken...

lauantai, 1. heinäkuu 2017

... ja kangaspuut sanoivat klank klank

matot2.jpg

Opiskelukiireet pitivät minua otteessaan myös keväällä, vaikka vannoin itselleni, että kevennän tahtiani. Yksinkertaisesti kokopäivätyön ja kokopäiväopiskelun yhdistäminen vaatisi vuorokauteen hieman enemmän tunteja kuin 24. Tästä huolimatta koko kevään ja varsinkin nyt kesällä olen kokenut, että jostain minun on ryöstettävä aikaa myös harrastuksilleni. Yksinkertaisesti pääni ei tunnu pysyvän kasassa, jos en saa tehdä jotain sellaista mitä oikeasti itse haluan ja mitä voin itse suunnitella. Vaikka opiskeluihini kuuluukin erilaisten käsitöiden tekeminen, niin ne eivät tuo sitä tyydytystä ja mielihyvää, mitä omaehtoiset käsityöt tuovat.

Lopulta kun olin riittävän väsynyt ja rikki koin, että minun olisi järjestettävä aikaa vain itselleni. En ole erityisen innokas "itseni hemmottelija", ellei huomioida herkkuja, joten oli helppo päättää miten aikaani kuluttaisin. Kiireisimpien kevätkuukausien uuvuttamana otin itselleni vapaapäivän kaikesta ja suuntasin eväideni kanssa kutomolle. Tiesin saavani olla siellä omassa rauhassani ja hiljaisuudessa kuunnellen mattopuiden kalketta tai vaikka äänikirjoja siinä sivussa. Kutomolla tuntuu, että minulla on tilaa hengittää ja käydä omaan tahtiini ajatuksiani läpi, sekä järjestellä niitä. 

matot3.jpg

Kahdella eri käynnillä, yhteensä neljänä eri päivänä syntyi kaksi käytävämattoa keittiömme mittoihin sovitettuna. Ensimmäisen maton raitakuviointiin sain apua kuntomon ohjaajalta, sillä olin alunperin löytänyt erilaisen maton ohjeen, mutta kyseisten kangaspuiden sidonnalle ei malli käynyt. Kerroin haluavani tehdä pystyraitaista mattoa, johon kävisi Raumalta löytämäni eri vahvuiset harmaa ja turkoosi ontelokude. Pienen kokeilun kautta sitten lopulta miellyttävä tyyli löytyi ja matto syntyi nopeasti. Samalla sain hieman ajatuksia selvitettyä.

Raitamattoni syntymisen jälkeen olin muutaman päivän kotona ja kävin läpi lankavarastojani, jotka olivat ja ovat edelleen aika pullollaan. Ennen kaikkea päätin, että voisin käyttää kaapissa vuosia lojuneita kuteita vielä johonkin ja olla kerrankin ostamatta uusia tilalle. Toinen matto siis syntyi jämäkuteista kokeilemalla. Aika "värikäs" siitä tuli, mutta toisaalta tuollainen tilkkumatto sopii hyvin sielunelämääni useimmiten. Matto ei vielä ole käyttöön päässyt, mutta kyllä sitä pitää oman kodin lattialla ainakin kerran käyttää, ennen kuin kauhistuu liikaa ja miettii uuteen kotiin antamista. Hauska matto on kuitenkin ja terapeuttista sitäkin oli tehdä.


sunnuntai, 9. huhtikuu 2017

Sukat vain ovat niin ihania

sukkia.jpg

Kuten varmasti aiemminkin on tullut selville, niin sukkien kutominen on yksi lempiajanvietteitäni. Systeemin opittuani erilaiset sukat syntyvät kuin "itsestään" ja toinen toista erikoisempien kuvioiden ja mallien kokeileminen on mielestäni hauskaa ajanvietettä. En tunnu nykyään osaavan enää vain "olla", vaan jotain on jatkuvasti tehtävä samaan aikaan. Näistäkin sukista paria on kudottu istuessani pimeässä elokuvateatterissa tai erinäisillä opiskeluluennoilla. Hyvin silti onnistuvat, kunhan malli on riitttävän yksinkertainen tällaisille unohtavaisille avoille.

Miesten sukissa olen tykästynyt kutomaan mallia, jossa tehdään kahdella värillä "nurjaa raitaa". Näistä olen aikaisemmin tehnyt muun muassa musta-harmaat-sukat ja nyt tuli tehtyä turkoosi-harmaat. Myös erilaiset raitasukat ovat miellyttäviä tehdä ja nämä karamelliväriset pinkki-musta-valkoiset tulivat tilauksesta työkäverin sisarelle.

IMG_20161020_162524.jpg

Toisina miestensukkina testasin Novitan sivuilta löytämääni ohjetta, jota nimenomaan tuli kudottua elokuvateatterissakin. Sukista tuli mielestäni hauskan pirteät ja serkkkupoikani ostikin ne joulumyjäiskuormastani, koska koki ne omikseen. Vähän erilaista, kuin vain perinteisellä joustinneuleella tehtyä kohoneuletta ja moniväristä 7-veikkaa käyttäen, tavanomaiset sukat saivat aimo annoksen uudistumista. Suosittelen kokeilemaan yksinkertaista "reseptiä" ( https://www.novitaknits.com/fi/fi/node/12414/instructions )

IMG_3083.jpg

Ensimmäisiin koulukursseihini kuului myös YHDEN sukan kutominen (kyllä, käytän tässä kutomis -sanaa, koska sinä olen oulusta kotoisin olevana tottunut käyttämään termiä "neulomisesta"). Päätin kuitenkin tehdä heti alkuunsa parin, sillä jos en nyt heti kutoisi molempia sukkia, niin toinen jäisi tekemättä ja ystäväpiiriini ei kuulu yhtään puujalkaista tai yksijalkaista ystävää, joten parille on tarvetta. Löysin sukkiin "kukan"-mallin novitan sivuilta, mutta loppuosan "pyörteet" neuloin vanhasta kokemuksesta. Sukista tulikin itselleni hyvin mieluiset, minkä vuoksi päätin pitää ne ja ne ovatkin nyt olleet koko kevään jatkuassa käytössä paikoissa, joissa pitää kulkea ilman kenkiä. Yksinkertaisesti onnistuin kerrankin tekemään jotain itselleni sopivaa ja itseni "näköistä". Parasta on, että lopputulos syntyi helposti ilman liiempiä kikkailuija.