Naisen tärkeimmälle naiselle eli äidille. Äidille joululahjan keksiminen on todella vaikeaa, sillä äitini ei erityisemmin harrasta mitään, ei tarvitse mitään, eikä edes lue kirjoja. Sellaisille tuttaville, joilla on jokin erityinen mielenkiinto, on helppoa ostaa tai hankkia jotain, mutta äitini on ollut tässä suhteessa haaste vuosittain. Hänellä ei ole reikiä korvissa ja ainoina käytössä olevina koruina on vihki- ja kihlasormukset sekä isäni antama valkokultainen koru.

Kuitenkin aloitettuani uuden koruharrastuksen on äitini osoittanut mielenkiintoa korujani kohtaan ja kehunut niitä mukavan näköisiksi. Sempä seurauksena päätin kokeilla kepillä jäätä ja tehdä kohtuullisen yksinkertaisen, mutta mukavan näyttävän korun äidilleni joululahjaksi. Tiedän, ettei hän helpolla ota isäni ostamaa korua kaulastaan, mutta kenties tätä näyttävämpää versiota voi käyttää edes juhlissa tai illan istujaisissa.

Koru on punottu tuplapunoksella neljällä silmukalla 0,4mm hopealangasta. Päissä on hopeakalotit ja itse tehty hopeinen s-lukko 1,2mm hopealangasta. Keskellä olevat koristeet ovat lasikiviä, joiden valinta oli todella haastavaa, sillä monia erilaisia mukavia vaihtoehtoja oli tarjolla. Lopputuloksena koru joka sopii nuoremmalle, vanhemmalle ja nuorekkaalle vanhemmalle.

IMG_0360-normal.jpg