Talven aikana olen aloittanut useampia erilaisia käsityöprojekteja ja neulominen on kulkenut koko ajan vahvasti mukana. Parhaimmillaan minulla on pyörinyt samaan aikaan kolmisen neulontatyötä, yksi virkkausurakka ja koruja olen rakennellut siinä sivussa. Työkalujen vähyyden osalta neulomiset ovat helpoimpia kuljettaa mukana silloin kun reissaa autossa tai lentokoneessa. Niitä saa mukavasti myös töissä tehtyä palavereissa ja tilanteissa, joissa ei tarvitse olla kädet työnteossa.

                                         IMG_2310.jpg

Novitan Talvi 2014 lehden Neulekoulussa oli ohje hauskan näköiseen keveään huiviin, jota päätin kokeilla. Pienten alkukankeuksien jälkeen, eli kun olin oppinut neulontakuvion ulkoa, työn teko sujui sutjakkaasti ja mukavasti. Ainoa ongelma välillä tuntui olevan yhden ja saman kuvion toistamiseen tylsistyminen, jonka vuoksi huivi jäi välillä kaappiin odottamaan uutta innostusta.

Lankana oli Novitan Onni- lanka (muistaakseni tuon niminen), jonka tuotosta osa meni uuden lastensairaalan hyväksi. Itse en kylläkään tajunnut, että tässä langassahan on myös kyseisen kamppanjan teemavärit, mutta ystävällisesti eräs työkavereistani asiasta huomautti kun neuloin töissä. Joskus sitä osaakin olla sokea tekemisilleen ;)

               olkahuivi.jpg

Huivin mitat venyttämättä 70cm x 115cm. Mutta koska neule on hyvin joustavaa, saa pituutta puolisen metriä lisää pienellä venytyksellä. Itse ainakin sain kietaistua huivin helpostikkin hartioideni ympärille            

https://www.novitaknits.com/fi/langat/novita-onni