IMG_2345.jpg

Pari vuotta sitten löysin nettiä selaillessani miellyttävän kukkatunikan mallin Novitan sivuilta. (Löytyy Novitan lehdestä kesä2007), jota aloin piakkoin innoissani suunnitella. Kävin ostamassa kasapäin pirteän turkoosia lankaa ja päätin, että teen itselleni kesäpuseron. Kuumallakin kesällä tykkään pitää ylläni muitakin vaatteita kun pelkkiä toppeja, joten harvaan virkattu neulepusero ohuehkosta langasta tuntui sopivalta lisältä käyttövaatteeksi.

pusero.jpg

Kaavan mukaan, minun kokoiselleni paidalle paloja tarvitsee yhteensä 122kpl ja tuolloin syksyllä 2012 sain paloja tehtyä ja yhdistettyä n. 30tilkun verran, kunnes innostus lopahti. Puseron alku virui kaapissa parisen vuotta, kunnes taas sitä katsellessani päätin, että nyt saa riittää ja täksi kesäksi teen puseron valmiiksi. Isoin työ oli jälleen opetella muistamaan ulkoa, miten ruudun virkaus tapahtuu ja sovittaa koko samanmoiseksi kun jo valmiiksi virkatut olivat. Onnekseni olin kuitenkin säästänyt niin ohjeet, aloituspalan kuin langatkin (enkä ollut käyttänyt niitä muuhun), joten sain ainakin mahdollisuuden saada työni enne kesää valmiiksi. Urakka siis jatkui taas alkuvuonna 2015

IMG_2355.jpg Huhtikuussa 2015 sain viimein virkattua hihansuut, helman ja pääntien nirkkoreunalla ja työ oli valmis. Lopputuloksessani on yksi kerros enemmän helmalla mittää (14palaa), sillä olen itse sen verta rintava, että mielestäni pusero olisi jäänyt hieman liian lyhyeksi, jos en olisi lisää tehnyt. Nyt pusero on jo useaan otteeseen ollut käytössä ja on ollut mieluisa... ainoaksi ongelmaki olen kokenut sen, että 136tilkun virkkauksessa ja yhdistämisessä on ilmeisesti välillä hermo loppunut, minkä vuoksi osa päättelyistä on ollut heikohkoja. Ensimmäiset kerrat kuljinkin virkkuukoukku taskussa, että kun tilkut alkoivat purkautua, niin pääsin heti korjaamaan ja päättelemään ne uudestaan. Ensi kerralla muistan olla tarkempi ;)

Linkki ohjeeseen: http://www.novita.fi/cms.php?cms_cname=neulemallisivu&nlm_id=30048