IMG_20170320_115005.jpg     IMG-20170611-WA0004.jpg

Kutomisesta on tullut itselleni vahva stressinpurkukeino. En käy kutomolla edes kuukausittain, mutta sekin riittää, että tiedän pääseväni sinne vaikkapa kerran puolessa vuodessa, niin minun on helpompi hengittää. Oma rauha, hiljaisuus ja omien ajatusten rauhallinen järjesteleminen on minulle hyväksi ja tuota kaikkea saan kutomolla, minkä vuoksi sinne tuleekin aina taukojen jälkeen niin kova hinku. Hinku tulee myös siitä kun huomaan, että kutomolla olisi tarjota loimi johonkin sellaiseen projektiin, jota en ole aikaisemmin tehnyt - Äläkä nyt ymmärrä väärin, rakastan edelleen poppanoiden ja mattojen tekoa, mutta uusien mallien ja tyylien kokeilu kiehtoo minua kaikissa käsitöissä. Kun sitten viime keväänä bongasin, että kutomolla pääsisi tekemään leveään (n.130cm) villaloimeen huopaa, niin pakkohan minun oli mennä.

IMG_3251.jpg    IMG_3243.jpg

Vauhtiin päästyäni päätin tehdä kaksi villahuopaa: syksyksi ja talveksi omansa. Ensimmäisenä tein talvihuovan (valkoinen), jota tein maaliskuun lopulla. Syksyhuovan (oranssi) tein kesäkuun alussa, kun olin ensin selvinnyt talvihuovan kutomisen aiheuttamista selkäkivuista eli toisinsanoen ehtinyt unohtaa ne. Huopien kutominen todellakin sai selkäni kenkkuilemaan, sillä en ennen ollut kutonut mitään noin leveään loimeen ja lyhyiden jalkojeni ansiosta jouduin varvistelemaan yltääkseni polkusille ja liki makaamaan kyljelläni, jotta sain sukkulan heitettyä viriöön. Yritin välillä kutoa myös seisaalteen, mutta siinä ongelmaksi muodostui - jälleen kerran, mikäpä muukaan - jalkani, sillä polkuset olivat niin syvällä loimen alla, että jouduin jälleen kurottelemaan niihin. Siitä huolimatta en uhallakaan suostunut antamaan periksi vaan kudoin välillä seisten ja välillä istuen(maaten).

IMG_3248.jpg

Molempien huopien tekoo kului minulta noin kaksi täyttä työpäivää eli reilut 16h/kpl. Tietystikin olemiseni kutomolla on sitä, että pidän itselleni mieluisan mittaisia kahvitaukoja silloin kun minulle sopii ja syön eväitä aina kun siltä tuntuu. Lisäksi näiden huopien kanssa oli myös pakko välistä pitää kunnon jalottelutaukoja, jotta pystyin jatkamaan kutomista. Molempia huopia työstäessä tuli myös yhdet äänikirjat kuunneltua ja tarkkasilmäiset voivatkin kuteen tiiviydestä huomata milloin kirjoissa on ollut jänniä kohtia :D  Talvihuovasta tuli parisenkymmentä senttiä lyhyempi kuin syksyhuovasta, sillä en sitä kutoessani ollut vielä tajunnut, että villaista lointa ja kudetta ei ehkä tule käsitellä samalla intensiteetillä kuin mattolointa. Senpä takia siis talvihuopani on aika "tymäkkä" ja vastaa hyvin määritelmää "huopa". Olenkin naureskellut, että jos en myöhemmin enää halua käyttää sitä torkkupeittona, niin huovutan sen pesukoneessa ja saan pienen maton itselleni makkariin. Syksyhuovan kanssa osasin hellittää voimankäyttöä ja se onkin onnistuneempi siihen käyttötarkoitukseen mihin sen tarkoitin eli torkkupeitoksi.

IMG_3237.jpg

Kaikesta kivusta, ajasta ja pienistä epäonnistumisista huolimatta olen hyvin tyytyväinen huopiini ja niillä varmasti tulee kotona olemaan käyttöä jossain muodoissa.