Käsitöistä ompeleminen ei todellakaan ole se lempijuttuni, jonka parissa tuntisin rentoutuvani ja viihtyväni. Ihailen kyllä kovasti erilaisia ompelutöitä, mutta minun taidoilleni se tuntuu aivan liian haastavalta ja moniulotteiselta, minkä vuoksi useimmat projektit jäävät toteuttamatta, vaikka niihin olisi täysin selkeät ohjeetkin olemassa. Tämä onesie projekti sai alkunsa jo toissa kesänä, kun serkkuni oli muuttamassa pohjoiseen ja toivoi itselleen onesieta. Typeränä menin sellaisen hänelle lupaamaan ja vieläpä itsetehtynä, mikäli aikataululla ei ollut kiirusta. Siitä lähtien tämä onsie on ollut "työpöydälläni" eli n. 1,5vuotta, kunnes lopulta sain sen postitettua serkulleni helmikuussa.  Projektin pituuteen on syynä niin aikaansaamattomuuteni kuin ajanpuutteenikin ja pelkoni hyvien kankaiden pilaamisesta.

haalari.jpg

 

Projekti lähti liikkeelle jo haasteesta eli siitä, että minulla ei ollut hajuakaan kuinka onesie tehdään. Ensimmäisenä siis lähdin etsimään kaavoja ja ohjeita, jotka sopisivat aikuiselle. Onneksi ompelukerhoni vetäjältä löytyi Suuri Käsityö 8/2011 -lehti, jossa oli aikuisen collegehaalarin ohjeet. Saatuani nämä ohjeet siirsin kaavat kaavapaperille ja jäin odottelemaan onesieta varten tilattuja kankaita. Vaikka kankaat tulivat, niin odotteluni jatkui ja keskityin jälleen kaikkeen muuhun kuin tähän projektiin. Lopulta onneksi rohkaistuin sen verran, että sain kankaat pestyä ja silitettyä, sekä siirrettyä kaavat myös kankaille ja leikattua kankaat. Seuraavaksi ongelmaksi kuitenkin muodostui se, että olin hävittänyt ompeluohjeet, joita sitten lähdin kyselemään uudemman kerran myös sosiaalisestamediasta. Jokin voima oli selkeästi päättänyt, että tämä puku minun on ommeltava, sillä ystävälläni oli kyseinen lehti ja hän lähetti ohjeet minulle, jonka jälkeen minulla ei oikein ollut enää tekosyitä olla kursimatta palasia yhteen.

IMG-20190213-WA0013.jpg

 

Koska ompelutaitoni eivät ole erityisen hyvät ja kokemattomuuteni aiheuttaa usein tilanteita, joissa huomaan jättäneeni olennaisia vaiheita työstä väliin ja "pääsen" purkamaan jotain. Olen kuullut monen enemmän ompelevan sanovan, että purkaminen kuuluu aina ompeluprosessiin ja ennen kaikkea oppimisprosessiin, mutta minua se ei tunnut lohduttavan yhtään, vaan pikemminkin turhauttavan. Valitsen mielummin jotain sellaista tekemistä, missä minun ei tarvitse koko ajan palata taaksepäin tai aloittamaan alusta. Olen hieman "heti-tänne-nyt-valmista" -luonteinen ihminen. Tästä huolimatta tässäkin projektissa purkamista oli, jonka jouduin viivyttelyistäni johtuen vain nielemään ja tekemään uusiksi. Huppu, taskut ja vetoketju ommeltiin kahteen kertaan, sekä hihat aiheuttivat hieman purkamista ja uudelleen ompelua. Vetoketjun osalta en amatöörinä ollut tajunnut, että vetoketjuhalkio kannattaisi mitata ennen vetoketjun ostoa, minkä vuoksi omani oli liian pitkä. Jouduin siis lyhentämään vetoketjua, sekä "kikkailemaan", että sen päät saaatiin piiloon hupun taitteisiin. Hihoista toisen ompelin kertaaleen, kun huomasin, että hihan pyöriö on n. 10cm liian suuri hihansuuhun. En ymmärrä, että mitä olin tehnyt väärin hihan kaavaa siirtäessäni, mutta ehkä olin alunperinkin ottanut liian suuren kaavan hihan kaavoihini. Kuitenkin tämän seurauksena päädyin pienentämään molempia hihoja ja tietenkin tämä jo ommeltu piti purkaa ja ommella kiinni uudelleen.

Onnekseni sain hillittyä kiukkuni, joka välillä halusi heittää koko puvun roskiin, ja tein onesien valmiiksi. Itse olin kohtalaisen ylpeä lopputuloksesta ja siitä, että olin itse saanut aikaan jotain näinkin vaativaa ja massiivista minun taidoilleni. Varmastikin monia asioita olisi voinut tehdä paremmin ja laadukkaammin, mutta valitettavasti tällä erää minun aivoni eivät riittäneet siihen. Puvun saanut henkilö tuntui kyllä olevan tyytyväinen pukuuni, minkä seurauksena myös lisätilauksia uusiin haalareihin sateli jokunen. Katsotaan nyt milloin niihin aikaa riittää, mutta toivottavasti ei ainakaan kahta vuotta mene seuraavaan.