Erilaiset itsetehdyt lahjat ovat aina olleet kovasti mieleeni. Eritoten nykyään kun värkkäilen kaikenlaista itsekin käsin ja osaan arvostaa sitä vaivannäköä, mitä itsetehtyihin juttuihin on käytetty. Yleensä itsetehdyt lahjat ovat mielestäni enemmän vastaanottajalle kohdennettuja ja sydämellä mietittyjä, koska niiden tuottaminen ei tapahdu hetkessä. Tällainen ajattelutapa on nostattanut itsetehdyt lahjat lahjalistani kärkeen ja siksi haluan myös itse antaa niitä. Aina se ei ole mahdollista erinäisistä syistä, mutta tavakseni on yhä enemmän tullut se, että ainakin pienelle ihmiselle haluan minulta lahjana antaa jotain itsetehtyä, joka ikään kuin toivottaa hänet tervetulleeksi tähän maailmaan. Nyt viimeaikaisin innostus on ollut lahjoittaa vauvoille itseni tekemiä unikavereita eli eläinriepuja.

Collagesnapshot.jpg

Virkkaaminenhan ei ole oikein ikinä ollut se minun juttuni (on ehkä tullut mainittua aikaisemminkin). Silti tämä uniriepu innostukseni on saanut minut virkkaamaan enemmän kuin pitkiin aikoihin, sillä jokunen lapsonenkin on lähipiiriin ilmaantunut. Näiden surkuhupaisten viritysteni ansiosta olen kuitenkin jotenkin onnistunut löytämään virkkaamisen hauskat puolet, sillä olen tajunnut mallien ja tyylien muuttamisen helppouden, kunhan ensin perusteet ovat hallussa. Näiden riepujen kanssa minulla ei siis ole ollut mitään yksittäistä mallia tai ohjetta, jonka mukaan olisin riepuja toteuttanut. Enemmänkin olen vain hyödyntänyt aikaisemmin oppimiani taitoja ja kokeillut, että millaisia kaveruksia syntyy vain tekemällä. Tokikin riepujen peittojen osiot ovat jotain perusmalleja, joita olen aikaisemminkin toteuttanut ja eläinhahmoissa on elementtejä, jotka olen oppinut amigurumien tekemisestä. Erilaisten elementtien yhteen nivomisen ovat käteni toteuttaneet pääni ideoista ja halusta kokeilla jotain itselleni uutta.

Uniriepujen hahmojen päitä olen täyttänyt erilaisilla materiaaleilla ja kokeillut, mikä olisi kannattavinta. Olen kokeillut muovipussia, josta lähtee mukava ja lasta kiehtova rapina. Toiseen on laitettu perinteistä vanua, josta en erityisemmin pidä vauvan leluissa, koska virkatussa työssä riskinä on, että vanu pääsee ulos lelusta ja aiheuttaa jotain harmia. Näiden lisäksi olen kokeillut vanhojen ylijäämätilkkujen hyödyntämistä, mikä ehkä toistaiseksi on suosikkini. Kangastilkuilla päästä tulee tukeva, mutta myös pehmeä. Muita kokeiluita ovat olleet erilaisten korvien tekemiset virkaten ja miten niistä saadaan minun vaatimuksiani miellyttäviä. Olen tehnyt littanoita korvia, sekä onttoja tuubeja, jotka halutessaan voisi myös täyttää. Itse olen kuitenkin jättänyt kaikki muut osat, paitsi pään, täyttämättä.

Collagesnapshot2.jpg

Luultavasti näitä tulee värkättyä jatkossakin lisää, kunhan vauvauutisia taas kuuluu. Nämä eivät ole itselleni edes niin isotöisiä, että harmittaisi, vaikka vauvan vanhemmat eivät lahjaa arvostaisikaan. On paljon ihmisiä, joille itsetehdyllä tai käsityöllä ei ole mitään arvoa, oikeastaan päinvastoin, kun kyse ei ole merkkituotteesta. Siitä huolimatta olen usein erilaisia käsitöitä lahjaksi antanut ja toisinaan harmistunut kovin, kun tuntikausien työlle on nyrpistetty lähinnä nenää. Kaikilla on toki mieltymyksensä ja erilaiset arvomaailmat, minkä vuoksi olenkin opetellut, että kaikille ei ehkä kannata antaa itsetehtyä lahjaa, varsinkaan jos aikaa ja vaivaa sen tekeminen on minulta vaatinut. Vauvoille ja lapsille teen kuitenkin mielelläni, se on terapeuttistakin. Aina tulee toki vielä parempi mieli lahjan antamisesta, jos myös vanhempi arvostaa tekemääni lahjaa.